Pitäisikö olla huolissaan?

29.9.2017 17.03 | Ahti Martikainen

Kun katsoo Fortumin mahdollisten Saksan ostosten aikaansaamaa keskustelua, täytyy todeta suomalaisten uskomaton kyky ruoskia itseään. Saksan tuulivoiman tueksi ylläpidetty ja rakennettu hiilivoima on ollut osa kiitettyä energiewendeä. Kun se on nyt siirtymässä osaksi suomalaisyhtiön omitukseen, se muuttuukin kamalaksi.


Toinen kuohuttava uutisaihe on ollut LULUCF:n (Land Use, Land Use Change and Forrestry) ympärillä käytävä hiilinielun laskentakaava. Sinänsä hassua, että vuosikausia pohditaan laskukaavaa. Metsiin sitoutunut hiilivarantohan on kuin pankkitilin saldo. Joko se kasvaa tai vähenee. On vuoden kuluttua suurempi tai pienempi. Jos se on vuoden kuluttua suurempi, niin hyvä juttu.

Suuri kysymys Suomen kannalta on myös se, muuttuuko puunkestävyyden määritelmä energiakäytössä. Helenin Salmisaaren laitoksen yhteyteen on rakennettu Suomen suurin pellettikattila, joka pystyy tuottamaan kaukolämmön 20 000 kaksioon. Liki sadan megawatin tehoinen kattila käyttää rekallisen pellettiä joka toinen tunti. Se on kotimaista, suomalaisia työllistävää uusiutuvaa energiaa. Ja koko kattilainvestoinnin arvo oli pyörein luvuin parikymmentä miljoonaa. Melko kustannustehokasta.

Yhdellä kattilalla pienen kaupungin lämpö kuulostaa hienolta. Miksi ei korvattaisi kaikkea Suomessa poltettavaa kivihiiltä kotimaisella puulla nyt ja heti. Ei pysty. Ei kykene. Viime vuonna Suomessa poltettiin hiiltä yli 3 miljoonaa tonnia eli energiana sellaiset 15 TWh. Sen korvaaminen puulla tarkoittaisi 7,5 miljoonaa kuutiota puuta tai yli 4 miljoonaa kuutiota pellettiä. Vastaus on, että kumpaakaan ei eteläisessä Suomessa ole. Saatika logistiikkaa hoitamaan tuota trafiikkia. Energia-alalla siirtoajat tekniikasta toiseen ovat pitkiä. Kattilalaitosten ikä mitataan kymmenissä vuosissa.

Sähkö siirtyy lankoja pitkin, mutta lämpö on aina paikallista. Kaukolämmössä vettä keitetään ja jollakin se kattila täytyy lämmittää. Joko polttamalla jotakin tai sähkövastuksella. Talven huippukuormien aikaan Suomi on jo nyt vahvasti tuontisähkön varassa, joten tuskin kukaan vakavissaan ehdottaa kaukolämpökattiloiden siirtämistä tuontisähkön varaan. Jonkin verran saattaa tulla vastustusta, jos ehdottaa Helsingin uunisaareen ydinvoimalaa, jonka jäähdytysvedellä kaupunki toki lämpiäisi.

Tuon LULUCF:n laskentakaavapäätöksen jälkeen on kuulunut EU parlamentista kannanottoja puuenergian kestävyyskriteereistä puhuttaessa, että puu pitäisi säästää vain korkeampaan jalostukseen ja että ojitetuilta soilta ei pitäisi korjata puuta energiakäyttöön. Suometsiin liittyvä ongelma on se, että Suomen 10 miljoonan hehtaarin soista liki puolet on ojitettu metsätaloustarkoituksiin. Tuo vajaa viisi miljoonaa hehtaaria on liki neljännes Suomen kaikesta metsämaasta. Jos hiiltä ei voisi korvata lämpövoimalaoissa ja CHP-laitoksissa nykyisin ehdoin puulla, niin en kerta kaikkiaan keksi, millä kaukolämpö tehtäisiin. Tästä syystä puusta ja sen kestävyyskohtelusta pitää olla oikeasti huolissaan.

On ehdottoman hyvä tavoite luopua kaikessa energiantuotannossa pitkällä tähtäimellä polttamisesta. Tuo pitkä tähtäys on vain ymmärrettävä joka paikassa samalla tavalla. Se mitataan kymmenissä vuosissa. Tämä väliaika meidän on pärjättävä puulla - ja turpeellakin. Tai sitten palellaan.

Ahti Martikainen