Alä kysy paljon, vaan koska

11.5.2017 9.17 | Ahti Martikainen

Aloitetaan hyvistä uutisista. Maapallo ottaa vastaan kahdessa tunnissa sen määrän energiaa, mitä koko pallukallamme käytetään vuodessa. Aurinkopaneelit kehittyvät ja halpenevat jatkuvasti ja jo nyt päästään parhaimmilla paikoilla eli riittävän lähellä päiväntasaajaa ja riittävän korkealla merenpinnasta alle kolmen sentin kilowattituntihintoihin. Tästä valitettavasti moni Suomessakin on riemastunut, että lopetetaan heti kaikki polttaminen ja paneeleita vaan riviin, niin siinä ratkeaa niin sähkön kuin lämmön saantikin.


Chilen halpa aurinkosähkö ratkaisee Suomen energiaongelmia yhtä paljon kuin Outokummun tyhjät kerrostalot Helsingin asuntopulaa.  Minulla on sähkölämmitteinen asunto, joka vie vuodessa sähköä 28 000 kilowattituntia.  Huhtikuusta syyskuulle homma hoituisi aurinkosähköllä mallikkaasti. Mutta jos sovitaan niin, että puolet tuosta sähköstä eli 14 000 kilowattituntia käytetään marras-helmikuussa, jolloin aurinkopaneelit ovat horroksessa.  Sähkön varastoinnin hankaluudesta ja kalleudesta pääsee hyvään käsitykseen, kun laskee tämän yhtälön auki.

Teslan mainostettu kotiakku pystyy varastoimaan 14 kilowattituntia energiaa. Sen hinta on 6500 euroa. Jos tuon kaamoksen ajan lämmityssähkön haluaisi varastoida akkuihin, niitä tarvittaisiin 1000 kappaletta eli akkukustannus olisi 6 500 000 euroa. Pilkkua joutuu siirtämään monta kertaa, ennen kuin asiaan alkaa tulla mitään realismia.  Eihän kukaan talon lämmitystä noin hoida, mutta se kertoo tekniikan nykytilanteen ja hinnan.

Tämä esimerkki toimikoon johdantona siihen, että Suomi on eri lähtökohdissa energiaratkaisuissaan kuin monet muut maat. Ja energialla puhutaan tässä sähkön lisäksi erityisesti lämmityksestä. Jo nyt sähkön hinnanvaihtelu vuodenajan ja vuorokauden ajan suhteen on melkoista. Jos ja kun yhdistetty lämmön ja sähköntuotantokapasiteetti pienenee pienenemistään, tämä automaattisesti nostaa sähkön hinnan volatiliteettiä.

Kaikki myöntävät sen, että tilanne on huolestuttava ja se saattaa johtaa tilapäisiin sähkönsaantihäiriöihin. Ainakin se johtaa hinnan suurempiin vaihteluihin ja tämä ei ainakaan paranna teollisuuden kilpailukykyä. Suomalaisen energia-alan hienoimpia keksintöjä on ollut kaukolämmitys ja yhdistetty sähkön ja lämmöntuotanto, joka on automaattisesti säätynyt lämpötilan mukaan. Pakkasella tarvitaan paljon lämpöä ja yhdistetty sähkön ja lämmöntuotantolaitos tuottaa silloin paljon sähköä.

Asiasta on huolestuttu, mutta sen lisäksi tarvittaisiin aktiivisia toimia. Tuulivoima ei suinkaan poista tätä  ongelmaa vaan päinvastoin. Tarvitaan nopeasti reagoivaa säätövoimaa ja siinä pitkään kaavailtu tekoallas olisi ollut oivallinen ratkaisu lisääntyvän tuulivoiman rinnalle. Joka tapauksessa kaikki toimenpiteet, jotka heikentävät kaukolämmön asemaa aiheuttavat vain lisää huolia.

Kulutuksen ja tuotannon ajallinen epätasapaino pakottaa energia-alan ja kuluttajat muuttamaan ajatusmaailmaansa. Oikea kysymys ei ole enää, kuinka paljon vaan koska.  Niin riemastuttavalta kuin ajoittainen negatiivinen sähkönhinta tuntuukin, niin sen toisella puolella on suuri huoli siitä, miten kulutushuippujen kasvava ongelma ratkaistaan.  Tuilla ei voi valitettavasti ohjailla sitä, milloin tuulee ja milloin paistaa. Ainoastaan pitämällä monipuolinen energian tuotantorakenne hyvässä kunnossa, meillä on mahdollisuus välttää suurimmat karikot. Ja meidän on pärjättävä näillä korteilla, mitkä meillä on käsissä, sillä moneen, moneen vuoteen ei tule uusia ihmeakkuja tai fuusioreaktoreita, jotka tämän ongelman poistaisivat.