Toivotaan, toivotaan ja toivotaan

30.10.2015 8.50 | Ahti Martikainen

Viime viikon Talouselämässä oli erittäin mielenkiintoinen juttu Saksan energiewenden kustannuksista. Wende on tähän mennessä maksanut 50 000 euroa minuutti ja hintalapun loppu ei edes häämötä. Mutta se on Saksan asia, sanoo moni. Mutta kun se liippaa vähän meitäkin.


Tuettu sähköntuotanto on saanut sähkönhinnan volatiliteetin kasvamaan. Tuulisina aurinkoisina viikonloppuina, jolloin uusiutuvat sähkölähteet tuottavat hyvin ja kulutus on matalalla, sähkön hinta on kääntynyt negatiiviseksi. Jos arkipäivien huippukulutustunteihin taas sattuu tuulettomia pilvisiä päiviä, niin sähköä haalitaan jo nyt kissojen ja koirien kanssa, vaikka Saksan ydinvoimalat ja ruskohiilivoimalat tyrkkäävät virtaa verkkoihin minkä ehtivät.

Sähkön hintaheilahtelut heijastuvat jo nyt rajuina muutoksina Suomen tukkusähkön hintaan. Tämän viikon tiistaiyön pikkupakkanen nosti sähkön hintaa vaatimattomat 50 %. Tämä johtuu siitä, että meidän oma sähköntuotantomme ei riitä ja olemme riippuvaisia tuontisähköstä eli sitä kautta siirtoyhteyksien kapasiteetista Ruotsista ja Venäjältä. Viime vuonna kaikesta Suomessa kulutetusta sähköstä 21,6 % oli tuontitavaraa.

Jos kolme ”jossia” toteutuu samaan aikaan, niin sähkön hinta on sähköpörssissä Suomessa tuhansia euroja megawattitunnilta. Ensimmäinen ”jos” on muutaman viikon jatkuva pakkaskausi. Pari viikkoa parinkymmenen asteen pakkasia moninkertaistaa tukkusähkön hinnan. Tämä ”jos” on jopa enemmän todennäköinen kuin, että sitä ei tapahtuisi.

Toinen ”jos” liittyy siirtoyhteyksiin. Jos siirtoyhteyksissä on samaan aikaan häiriöitä, niin sähkön hinta pomppaa jo helposti nelinumeroisiin eurolukuihin megawattitunnilta. Pari viikkoa sitten oli pientä häikkää Ruotsin siirtoyhteyksissä ja silloin oli lämpötila Suomessa selvästi plussan puolella, mutta hinta pomppasi reilusti. Kallis sähkönhinta laskee kysyntää ja sitä kautta sähköä vielä riittää, mutta pörssisähkön kuluttaja-asiakkaat ja teollisuus eivät varmasti taputa käsiään.

Kolmas ”jos” on sitten häiriö jossakin kotimaisessa suuressa sähköntuotantolaitoksessa. Jos nämä kaikki kolme ”jossia” toteutuvat, niin silloin ollaan tilanteessa, jossa sähköstä on oikeasti pula.  Kriisien hallinnan ja huoltovarmuuden näkökulmasta on erittäin huono yhtälö, jos varautumiskeinoina on vain toivoa, etteivät nämä kolme asiaa tapahdu yhtä aikaa. Ainakin siitä pitäisi kertoa kansalaisille etukäteen, että tällainen riski on olemassa.

Ja huolestuttavinta tässä on se, että tämä volatiliteettiongelma ei ole missään nimessä korjaantumassa vaan pahenemassa. Saksan energiewende on puolivälissä ja ohjelman mukaan uusiutuvaa energiaa rakennetaan vielä puolet lisää, jolloin sen määrä vastaa maksimitehollaan noin sataa Olkiluodon ydinvoimalaa. Samaan aikaan Ruotsi on ajamassa alas ydinvoimaansa ja sieltä rakennetaan siirtoyhteyksiä Saksaan ja Norjasta rakennetaan siirtoyhteyksiä Saksaan ja Britteihin, jotta lisääntyvään uusiutuvan sähkön tuotannonvaihteluihin saadaan Skandinaviasta lisää vesivoimalla tuotettua sähköä säätövoimaksi. Miten meidän silloin käy kolmen ”jossin” tilanteessa.

Suomen sähköntuotannon vahvuus on ollut sen monipuolisuus. Vesivoimaa, ydinvoimaa, yhdistettyä lämmön ja sähkön tuotantoa ja omaa varakapasitteettia huippukuormia varten. Nyt toimivaa järjestelmää ollaan purkamassa ja vaihtoehdoksi tarjotaan... Niin mitä tarjotaan?  Tarjottu käsi tuntuu kylmältä.