Uudistumisen unelma – kaikki sitä haluavat, mutta harva siinä onnistuu

27.2.2015 8.28 | Mia Suominen

Yritykset pyrkivät muuttamaan toimintaansa muuttuvan toimintaympäristön mukana. Toiset kuuntelevat hiljaisia signaaleja herkästi, toiset eivät usko muutoksen tarpeeseen silloinkaan, kun bisnes sakkaa ja brutaalit faktat pakottavat irtisanomaan ihmisiä ja supistamaan tuotantoa. Kun herätyskello sitten soi, ollaan jo myöhässä.


Muutokset tuntuvat tapahtuvan tänä päivänä aina vain nopeammin, mutta uudistuminen on pitkä ja kivinen tie. Uudistumista ei voi hädän tullen hoitaa ulkoistamalla kuntoon. Potilas kyllä saatetaan siten saada tekohengityksellä vielä tuloskuntoiseksi, mutta jäljellä olevasta elinajasta ei ole takeita. Hätätilanteessa tehdään myös helposti virheratkaisuja tai sitten hyviä vaihtoehtoja ei vain enää ole jäljellä, kun ”lautta on jo tulessa”. Hyvinä aikoina, kun perusbisnes rullaa, olisi myös enemmän resursseja katsoa ympärille ja ajatella. Mutta silloin tulosta tuottavan järjestyksen jatkuvuutta ei ehkä osata kyseenalaistaa, ilmassa ei ole kiireen tuntua ja uudistumisen tarve jää tunnistamatta.

Uudistuminen on kestävyyslaji. Siinä menestyminen edellyttää hyvästä bisneskunnosta huolehtimista yrityksen alkumetreiltä lähtien. Lupa uudistua pitää olla yritykseen sisäänrakennettu, jotta yhteinen intressi löytyy tulevaisuuden rakentamiseksi. Parasta olisi, jos uudistuminen saataisiin nivottua osaksi yrityksen perustoimintaa. Silloin ydinbisnes ja Venture-bisnes pelaavat samaan maaliin ja ymmärtävät toistensa välttämättömyyden. Uudistuminen kannattaa siksi ottaa mukaan yrityksen strategiaan ja miettiä kehityskohteet huolella, koska T&K panostuksen määrän ja yrityksen menestyksen välille ei voi välttämättä vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Kehittäminen ja uudet innovaatiot harvoin syntyvät itsekseen ja sattumalta, perustekemisen ohessa. Siksi uudistumisen pitää olla johdettua ja hallittua uusien mahdollisuuksien läpikäyntiä, joihin yrityksen assetit, osaaminen tai muu kilpailuetu antavat edellytyksiä. Uudistumisen missio, visio ja etenemissuunnitelma on hyvä olla, mutta muutoksien nopeuden takia suuntaa kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Yrittäjämäinen ote auttaa pitämään tavoitteen kirkkaana mielessä, oli se sitten uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytäminen tai perusbisneksen parantaminen. Lisäksi pitää olla kanttia panostaa siihen, että osa porukasta kiipeää pois laatikosta skriinaamaan ulkopuolista maailmaa ja tarkastelemaan hyvin tuntemaansa bisnestä eri näkökulmasta. Parhaat oivallukset ovat todella yksinkertaisia, niitä vaan ei ole kukaan ehkä tullut ajatelleeksi. Siksi usein kysytään, miksi tätä ei ole jo aiemmin keksitty?

Uuden luominen ei ole helppoa ja kultajyviä saa monesti odottaa pitkään. Tarvitaan prosessin, tekniikan tai tuotteen ominaisuuksien testaamista. Jo pelkästään oikeaan aikaikkunaan osuminen on erittäin suuri onnistuminen. Kompastumisia ei pidä pelästyä, sillä ne kuuluvat Ventures-bisneksen luonteeseen. Tulevaisuuden kasvun luomisessa on otettava riskejä ja laukauksia on lähetettävä maaleja kohti. Verkostoilta saa hyviä syöttöjä ja verkostoituminen onkin tärkeä kilpailuetu, jonka rakentaminen on myös pitkäjänteisen työn tulos.

Vapo on ottanut uudessa strategiassaan uudistumisen yhdeksi kolmesta päätavoitteesta. Liiketoiminnan kehitys on ollut Vapossa kiinteä osa toimintaa ja nykyisten liiketoimintojen kehitystyö jatkuu ennallaan. Uutena tulokulmana on uusien liiketoimintojen käynnistäminen olemassa olevien vahvuuksien ja osaamisen pohjalta. Uudistumisen unelmana on luonnonvarojen kestävä käyttö siten, että niiden jalostusastetta nostetaan energiatuotteiksi ja uusiksi käyttöhyödykkeiksi. Tässä Vapolla on suuri mahdollisuus.

Uudistumista toteuttamaan on valjastettu Vapo Ventures liiketoiminta. Ventures on jatkuva prosessi, jossa liiketoimintaideoita arvioidaan kehitetyn toimintamallin mukaisesti. Toimintamallissa edetään ideapankista porttimallia ja evaluointikriteerejä hyödyntäen esiselvitysten ja R&D:n kautta liiketoimintasuunnitelmiin ja siitä edelleen liiketoimintaan. Ideapankkiin saadaan oman tutkimustyön lisäksi syötettä Vapon koko historian aikana toteuttamasta R&D toiminnasta, kaikilta Vapolaisilta sekä asiakas- ja kumppaniverkostosta.

Ensimmäinen Vapo Ventures -startup on Clean Waters, joka tarjoaa ratkaisuja luonnonvesien käsittelyyn. Seuraavat uudet aihiot ovat parhaillaan kehitysputkessa etenemässä ja olemme avoimia myös ulkoa tuleville ajatuksille.