Ainespuun energiakäyttö on väistämätöntä

13.2.2015 8.01

Eduskunnassa väännetään kättä siitä, minkä verran jalostuskelpoisen puun käyttämistä energiantuotannossa saa tukea. Asiaan liittyvät näkökulmat ovat Vapossa tuttuja, sillä kymmenet energiayhtiöt käyttävät Vapon toimittamia puu- ja turvepolttoaineita. Vapo tuottaa myös itse lämpöä ja sähköä liki kaksi terawattituntia vuodessa ja yrityksemme on Energiateollisuus ry:n jäsen. Toisaalta myös metsäteollisuusyritykset ovat Vapon asiakkaita ja Vapo on sahayrityksenä myös Metsäteollisuus ry:n jäsen. Ainespuun energiakäytön tukikysymysten taustalla lymyää kuitenkin vielä suurempi peikko ja se on päästöoikeuksien väistämätön hinnan nousu.


Kataisen hallituksen ohjelmassa oli päätetty Vihreiden vaatimuksesta nostaa turpeen verotusta. Ohjelman mukaisesti turpeen vero korotettiin vuoden 2013 alusta tasolle 4,9 euroa megawattitunnilta. Hiilen maailmanmarkkinahinta halpeni. Turvetuotannossa satoja työpaikkoja menetettiin ja tuhansia oltiin menettämässä. Metsäenergian aikaisempien vuosien reipas kasvu hidastui. Muiden EU-maiden petratessa kotimaisten polttoaineiden käyttöä, Suomen energiaomavaraisuus on luisunut yhdeksi EU:n matalimmista.

Hiiltä, maakaasua ja turvetta verotetaan lämmöntuotannossa. Kotimaisten polttoaineiden kilpailukyvyn parantamiseksi eduskunta laski polttoturpeen veroa tämän vuoden alusta tasolle 3,4 euroa/MWh ja ensi vuoden alusta ehdotus on vuoden 2012 taso eli 1,9 euroa/MWh. Sähkön tuotannossa polttoaineita ei veroteta, vaan vero tulee loppukäyttäjän, eli kuluttajan maksettavaksi. Ideaalista olisi, että päästökauppa toimisi ainoana ohjaajana. Käytännössä nykyisellä päästöoikeuden hinnalla uusiutuvien energiamuotojen hintakilpailukyvyn varmistamiseksi joudutaan käyttämään tukia ja veroja.

Valtaosaa energian tuottajista tilanne tyydyttää. Turpeen veron lasku tietää lisääntyvää tukea puulle CHP-laitoksissa ja kotimaisen energian kilpailukyvyn kasvua. Puun käytön lisääminen on painopiste lähes kaikkien energiayhtiöiden strategiassa. Metsäenergian logistiikka metsästä voimalaitokselle on kuitenkin haastavaa. Puiden kuivattaminen ja kasojen hakeminen talvisten metsäteiden varrelta on paljon hankalampaa kuin hiilen tai turpeen logistiikka satamasta tai turvetuotantoalueelta voimalaitokselle. Energiayhtiöt pyrkivät hakemaan kustannustehokkuutta terminaaliratkaisuilla, jotka perustuvat jykevämpään runkopuuhun.

Tästä jykevästä runkopuusta se vääntö sitten alkoi.

Metsäteollisuudessa koetaan, että energialaitokset polttavat veronmaksajien tuella kemiallisen metsäteollisuuden käyttöön kelpaavaa puuta. Miksi tukea matalamman jalostusasteen tuotantoa verovaroilla, kun samasta puusta saadaan Suomeen korkeampi arvonlisä valmistamalla sellua kuin sähköä? Metsäteollisuus vaatii, että kuidutukseen kelpaavalle puulle ei saisi maksaa tukea lainkaan. Pelimerkkinä vaatimukselle ovat metsäteollisuuden kotimaiset suurhankkeet.

Nyt eduskunnassa oleva lakiesitys jalostuskelpoisen puun sähköntuotannon tuen rajaamisesta on kompromissi. Sen mukaan metsähakkeen tuki puolitettaisiin sellaisen hakkeen osalta, joka on valmistettu järeän puun kohteelta saadusta jalostukseen soveltuvasta kuitu- tai tukkipuusta. Pöyryn arvion mukaan puolikkaallakin tuella järeä ainespuu on sähköntuotannossa hiiltä ja turvetta edullisempaa.

Lakiesitys sai täystyrmäyksen lausuntokierroksella. Siitä ”riemastuivat” suurin piirtein kaikki muut paitsi kemiallisen metsäteollisuuden edustajat. Turpeen veron lasku ensi vuoden alussa kasvattaa sähköntuottajan metsähakkeesta maksukykyä noin 1,5 eurolla kiintokuutiometri. Vuonna 2013 metsäteollisuus käytti runkopuuta noin 56 miljoonaa kuutiometriä ja energiahakkeeksi sitä meni vain noin 2,5 miljoonaa kuutiometriä. On toki tiettyjä alueita, joissa energiateollisuus ja metsäteollisuus kilpailevat samasta raaka-aineesta. Tässä taitaa vain käydä niin, että lääke tekee sairaammaksi kuin tauti.

Energiateollisuus pelkää tehottomuutta ja kilpailun vähenemistä, kun jopa vierekkäisiltä hakkuualueilta korjattaisiin kahden eri tukitason rankahaketta. Energian tuottajat uskovat, että lakiesitys voimaantullessaan lisää byrokratiaa hankintaketjussa, ja lopputulemana on, että vain metsäteollisuusintegraatit ovat kilpailukykyisiä puun korjuussa. Jo nyt valtaosa metsäenergiasta saadaan metsäteollisuuden raaka-aine- ja tuotantoketjun yhteydessä. Toisaalta metsäteollisuuden toimijat sanovat, että vastaavanlainen käytäntö on ollut pitkään käytössä Kemera-tukijärjestelmässä (kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen tuki nuorten metsien hoitoon).

Yhdessä asiassa metsäteollisuus ja energiantuottajat ovat samassa veneessä. Puun pitää virrata tasaisena virtana tehtaille ja voimalaitoksille. Metsien kasvun pitäisi riittää siihen, että kasvava kysyntä voidaan tyydyttää, mutta puukaupan pitää olla sujuvaa.

Toistaiseksi metsäenergia edellyttää taloudellista tukea ja verorasitetta hiilelle ja turpeelle ollakseen niihin verrattuna kilpailukykyinen polttoaine. Päästöoikeuden hinnan noustessa riittävän korkeaksi tilanne muuttuu. Päästöoikeuksien määrää vähennetään EU:ssa joka vuosi, ja on vain ajan kysymys, koska energiateollisuus pystyy maksamaan kuidutukseen kelpaavasta puusta enemmän kuin metsäteollisuus. Mitä silloin pitäisi tehdä Oy Suomi Ab:n näkökulmasta? Haittavero järeän rankapuun energiakäytölle, jotta sitä ei poltettaisi lämpölaitosten kattiloissa? Vai mennäänkö irlantilaisten mallin mukaan vaatimaan EU:lta, että myös puulle pitää saada päästökerroin ja sitä vastaavat päästöoikeusmaksut. Irlantilaiset nimittäin vaativat aikanaan, että EU luokittelee turpeen fossiiliseksi, jotta sille saisi maksaa samat tuet kuin kivihiilelle. Se olisi yhtä huono päätös kuin Suomessa tehtiin vuonna 2000, jolloin eduskunnan suuri valiokunta äänesti turpeen uusiutuvuudesta ja asia ratkaistiin arvalla turpeen edun vastaisesti.

Poliitikoilta edellytetään viisautta siinä, että Suomi olisi maa, jossa uskaltaa investoida niin energia- kuin metsäteollisuuteenkin. Ennustettavuutta haluavat kaikki. Meillä on väkevä kansallinen historia byrokratian kasvattamisessa ja regulaation pyssyllä itseämme polveen ampumisessa. Nyt voisi vain toivoa, että valtakunnallisella lainsäädännöllä ei pyrittäisi korjaamaan alueellista markkinaongelmaa.

Tomi Yli-Kyyny