Vapon ympäristövastuun tiikerinloikka

5.12.2014 8.01 | Mia Suominen

Neljä vuotta sitten Vapo kuunteli vakavasti ihmisten huolia turvetuotannon ympäristövaikutuksista ja päätti ottaa lusikan kauniiseen käteen. Vapo nosti ympäristövastuun uuden strategiansa keskiöön ja teki vuosina 2011 ja 2012 kaikkiaan yhdeksän merkittävää ympäristösitoumusta. Tavoitteena tällä tiikerinloikalla on varmistaa vastuullinen turvetuotanto, jotta Suomeen saadaan jatkossakin hyvinvointia ja työpaikkoja kotimaisesta energiasta. Suomi on tällä hetkellä erittäin riippuvainen ulkomaista energiasta (70 %).


Alla luetelluista sitoumuksista suurin osa on jo saatu maaliin ja loppujenkin osalta toimenpiteet ovat edenneet hyvin. Sitoumukset eivät ole olleet pelkkä kasvojenkohotus, vaan todennettavia olevia konkreettisia tekoja ympäristön hyväksi yrityksen tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Satsauksen taloudellinen arvo on ollut tähän mennessä kymmeniä miljoonia euroja. 

Tässä vielä koko paketti eli Vapon ympäristösitoumukset:

  1. Vapo on sitoutunut rakentamaan kaikille turvetuotannossa oleville tuotanto-alueille parhaan käyttökelpoisen vesienkäsittelytekniikan (BAT) mukaiset vesienkäsittelyjärjestelmät vuoden 2014 loppuun mennessä.
  2. Viranomaisvalvonnan lisäksi Vapon kaikkien turvetuotantoalueiden vesienkäsittelyjärjestelmät tarkastetaan tuotantokaudella vähintään kahden viikon välein. Henkilöstöä ja urakoitsijoita koulutetaan jatkuvasti, jotta jokaisella turvetuotantoon osallistuvalla henkilöllä on tarvittavat tiedot ja taidot yhtiön edellyttämästä ympäristövastuusta.
  3. Vapo julkistaa verkkosivuillaan kaikkien tuotantoalueiden vastuuhenkilöt sekä riippumattomien konsulttitoimistojen viranomaisille laatimat päästö- ja vesistötarkkailuraportit.
  4. Vapo lisää jatkuvatoimisten mittareiden käyttöä kuormituksen monitoroinnissa ja julkistaa tulokset verkossa.
  5. Vapo tuottaa turvetta vain luonnontilaltaan muuttuneilla, pääasiassa metsäojitetuilla turvemailla. Vapo ei hae ympäristölupia soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön strategian mukaisille 4 ja 5 luokkien soille.
  6. Vapo jatkaa aktiivisesti omistuksessaan olevien, merkittäviä luonnonarvoja sisältävien soiden vaihtoja ojitettuihin turvemaihin tai pyrkii myymään niitä suojelutarkoituksiin.
  7. Vapo sitoutuu siihen, että vuodesta 2016 lähtien uusien turvetuotantoalueiden kiintoaine- ja humuskuormitus on pienempi kuin saman alueen vesistökuormitus lähtötilanteessa ennen turvetuotantoa. Mikäli lähtötilanteen kuormitus ylittyy, puhdistetaan muusta maankäytöstä tulevia vesiä samalla vesistöalueella.
  8. Kaikki Vapon turvetuotantoalueet ovat tuotantokaudella päästötarkkailussa ja puolet tuotantoalueista ympärivuotisessa päästötarkkailussa. Mittaamisen lisääminen toteutetaan suunnitelmallisesti vaiheittain.
  9. Vapon omistamat turvetuotannosta poistuvat alueet ovat aktiivisessa jälkikäytössä viimeistään kahden vuoden kuluessa tuotannon päättymisestä. Seuraavia maankäyttömuotoja ovat metsittäminen, peltoviljely, erityyppisten kosteikkojen kuten lintujärvien perustaminen sekä uudelleensoistaminen. Jo aiemmin tuotannosta poistuneet alueet siirretään seuraavaan maankäyttömuotoon vuoden 2015 loppuun mennessä. 

Sarjassaan neljäs kaikille avoin ympäristöseminaari järjestetään 10.12. Helsingissä. Toivon, että mahdollisimman moni tulee joko paikanpäälle tai verkon yli mukaan seuraamaan tilaisuutta ja antamaan palautetta siitä, kuinka vapolaiset ovat ympäristötyössään onnistuneet.

 https://www.vapo.com/media/ajankohtaista/2054/sitoumuksesta_suunnan_kautta_toteutukseen_tervetuloa_seminaariin_10_12_2014_vapon_ymparisto-_ja_vastuullisuuslupausten_toteuttamisesta 

Olen ylpeä siitä, että Vapossa on lähdetty voimakkaan uudistumisen tielle ja myös siitä, että olen saanut olla tässä muutoksessa mukana. Työ ympäristön hyväksi jatkuu, siinä ei tunneta sanaa ”valmis”.