Kun Suomi putosi puusta kaikki kävi äkkiä

5.9.2014 7.52 | Ahti Martikainen

Niin mukavaa kuin olisikin uskoa, että maailma on hyvä ja paremmaksi muuttuu, niin ei se vain niin ole.

Melkein päivälleen vuosi sitten olin Tallinnassa energiaseminaarissa ja näytin pari kalvoa Suomen energiantuotannosta, kulutuksesta ja tuonnista. Kun näytin kalvon, jossa kerrottiin, että energiaomavaraisuutemme on noin kolmannes ja tuontienergiasta liki 80 % tulee Venäjältä, sali röhähti nauramaan. Taisipa joku tauolla kutsua meitä hyväuskoisiksi hölmöiksi. Jotenkin ymmärrän tuon reaktion nyt paljon paremmin kuin vain 12 kuukautta sitten.


 

Vähän samanlainen tunne tuli nyt kesäkuussa, kun Viron maaperälle tuli kolmisenkymmentä Hornettia Nato-maista. Kiertelimme eri puolella Viroa ja aika usein taivaalla vilahti tanskalainen, hollantilainen tai saksalainen hävittäjä. Aina hävittäjän ilmestyessä taivaalle, isännät vilkaisivat vähän vaivautuneina suomalaisia vieraitaan, mutta nostivat kuitenkin sisäänpäin hymyillen peukalot ylös. Vielä vuosi sitten suhtauduin itse kriittisesti sotilaalliseen liittoutumiseen, keväällä olin kahden vaiheilla, mutta nyt kanta on kääntynyt.

Vilkuilin tuossa paria tilastoa viime vuodelta. Vuonna 2013 maakaasua tuotiin Suomeen energiasisällöltään yhtä paljon kuin tuotimme itse energiaa vesi- ja tuulivoimalla sekä turpeella. Maakaasun tuonti oli 30 terawattituntia eli 8 % kokonaisenergiankulutuksesta, kun turpeen osuus oli 4 % eli 13 terawattituntia samoin kuin vesi- ja tuulivoiman yhteenlasketun osuuden. Pääkaupunkiseutu käyttää tuosta tuontikaasusta liki kolmanneksen. Pääkaupunkiseudulla, Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Tampereellakin on syytä toivoa sydämien pohjasta, että venttiilit pysyvät kaasulinjastossa auki. Ja kyllä Kaakkois-Suomessa kannatta vilkuilla puutullejakin, sillä vuosi sitten rajan yli tuli yli 10 miljoonaa kuutiota kuitupuuta ja haketta.

Monet ovat varmasti huolestuneita. Mutta se ei valitettavasti auta, jos sitä itseään alkaa lentää tuulettimeen.

Viro muuten neuvotteli osana EU-liittymistään sopimuksen, että sen energiahuolto nojaa tulevaisuudessa kotimaisiin lähteisiin, joista tärkein on palava kivi, jota nyt kutsutaan liuskeöljyksi. Viron tavoitteena on edelleen kasvattaa energiaomavaraisuuttaan kohti täyttä omavaraisuutta aivan lähivuosina, vaikka se on jo toiseksi omavaraisin EU-maa Tanskan jälkeen. Tämä maksaa, mutta vapaudella on hintansa, kuten maassa sanotaan. Ja muistetaan myös aika, jolloin tuota vapauden hintaa ei voitu määritellä.

Vuoden 2008 jälkeen Viron talous ajautui taantumaan muiden EU-maiden tapaan, mutta siellä toteutettiin se, mistä Suomi on puhunut viimeiset vuodet. Tällä hetkellä Viron valtionvelka on 10 % BKT:stä eli EU-alueen alhaisin.

Olemme tottuneet pitämään laatua, ahkeruutta, terveen järjen käyttöä, ja tiukkaa taloudenpitoa ja sellaista aitoa maalaisjärjen käyttöä suomalaisina ominaisuuksina. Nyt tuntuu, että näissä kaikissa asioissa pikkuveljenä pidetty Viro hakkaa Suomen mennen tullen. Näinä kestävyysvajeen aikoina kannattaisi kaikki lähellä oleva oppi ottaa käyttöön, sillä jotain tuolla Suomenlahden eteläpuolella on oivallettu paremmin. Tuntuu sarkastiselta, että virolaisia harmittaa, että nykyinen 21 % tasavero ei laskekaan kuin prosentin, vaikka tavoitteena oli 12 %:n verokanta. Kaikkea ei voi saada.

Ahti Martikainen