Ympäristöakatemiassa opittua

22.1.2014 9.42 | Ahti Martikainen

Ympäristöakatemia järjesti 21.1.2104 aamupäiväseminaarin Helsingin Eurooppasalissa. Seminaarissa pohdittiin keinoja turvemaiden kestävään käyttöön. Turvamaitahan on Suomessa noin kolmasosa maan pinta-alasta eli noin 10 miljoonaa hehtaaria. Tästä on ojitettu metsänkasvatustarkoitukseen noin vajaat 5 miljoonaa hehtaaria ja pelloiksi noin miljoona hehtaaria. Suojeltuna on runsaat miljoona hehtaaria ja suojelemattomana tai ojittamattomina luonnontilaisina soina yli 3 miljoonaa hehtaaria. Niinhän siinä kävi, että tässäkin seminaarissa puhuttiin siitä 60 000 hehtaarista, jolla tuotetaan turvetta joko energiaksi tai kasvuturpeeksi.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että soita on jäänyt suurin piirtein saman verran teiden alle, kuin mitä niitä on ojitettu turvetuotantoon.


Metsätalouden tutkimuslaitoksen (Metla) tutkija laittoi varmasti monen osallistujan ajattelemaan näitä pinta-aloja. Hän kertoi, että metsämaiksi ojitetuista soista 2-3 miljoonaa hehtaaria oli virheojituksia. Ne eivät ole enää suota, mutta eivät tule koskaan kasvamaan metsääkään. Tuo määrä on siis 50-kertainen siihen pinta-alaan, mikä on turvetuotannossa. Metlan tutkijan mukaan, näitä ei varmaan kannata ainakaan uusintaojittaa, koska siitä tulee varmuudella vesistövaikutuksia. Kannattaako niiltä edes korjata muutamassa kymmenessä vuodessa kasvanutta vähäistä puumäärää, jos se ei kata korjuukustannuksia edes energiapuuna. 

Eikö tästä kannattaisi keskustella enemmän? Jos tuosta määrästä ennallistettaisiin ojat tukkimalla ja uudelleen soistamalla vaikka miljoona hehtaaria, niin sillä olisi melkoinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Luonto ottaa omansa nopeasti ja kokemusten perusteella muutamassa kymmenessä vuodessa meillä olisi enemmän suota marjastukseen virkistyskäyttöön ja muihin ns. ekosysteemipalveluihin kuin kymmeniin vuosiin. Ja eiköhän tuosta jäljelle jäävästä 2 miljoonasta hehtaarista liikenisi vaikka 20 prosenttia turvetuotantoon. Ja vieläkin jäisi mietittäväksi mitä, tehdään lähes kahdella miljoonalla hehtaarilla noilla metsänkasvatukseen tarkoitetuilla soilla. Jos siis halutaan, niin suota riittää kaikkiin tarkoituksiin. Enemmän luontoarvoja, vähemmän vesistöpäästöjä, enemmän soita, enemmän kotimaisia työpaikkoja ja parempi kauppatase. 

Jälkikäteen on helppo arvostella metsäojittajia, mutta aika oli 1960- ja 1970 -luvuilla toinen. Puun pelättiin loppuvan ja köyhä maa tarvitsi raaka-ainetta tehtailleen. Vuonna 1969 yhden vuoden aikana ojitettiin Suomessa lähes 300 000 hehtaaria suomaita ja soistuneita kankaita metsämaiksi. ja on muistettava, että tällä hetkellä onnistuneiden ojitusten ansiosta 20 prosenttia vuotuisesta puunkasvusta tapahtuu näillä uusilla metsämailla. 

Vaikka nämä tässä blogissa esitetyt luvut ovat kaikkien saatavilla ja todennettavissa, niin näissä seminaareissa elää sitkeästi käsitys, että vain turvetuotantoon ojitetut suot vievät vesistöihin kiintoainetta ja humusta. Vaikka vain turvetuotantoalueilla on tarkkaan säädellyt vesienkäsittelyjärjestelmät ja ne vastaavat pinta-alaltaan vain yhtä prosenttia kaikista ojitetuista alueista.