Saako toisen tontille rakentaa?

9.1.2014 13.01 | Ahti Martikainen

Tapaninpäivänä Herttoniemen lumeton hyppyrimäki kylpi keskellä päivää täydessä valaistuksessaan. Eihän tuo joulukuinen päivä niin kamalan kirkas ole, mutta onko sähkö todella niin halpaa, että sitä kannattaa käyttää vaikka lumettomien talviurheilupaikkojen valaisemiseen. Toivottavasti kyseessä oli vain innokkaan kenttämestarin jouluvalaistus tai inhimillinen erehdys. Tuo näky antoi kuitenkin aiheen pohtia negatiivisen sähkönhinnan olemusta.


Sähköähän kuluu paljon lämmitykseen, silloin kun on kylmää ja kun teollisuus pyörii täysillä. Ennen uusiutuvan energian syöttötariffimaailmaa vesivoimalla, yhdistetyllä lämmön- ja sähköntuotannolla ja ydinvoimaloilla tuotettiin sähköntarpeen peruskuorma. Kun sähköä tarvittiin enemmän, silloin lähtivät huippukuormavoimalat käyntiin. Se oli ennen. Nykyisin sähkö liikkuu rajojen yli siirtoverkkoja myöden ja uutena piirteenä on mukaan tullut uusiutuvan energian syöttötariffit.  Koska poliittisesti on haluttu, että tuulivoima ja aurinkovoimakin kasvattavat osuuttaan, on näille energiamuodoille taattu hinta.

Tällä hetkellä sähkön hinta on termiinimarkkinoilla hieman yli 30 euroa megawattitunnilta. Tuulisähkölle on taattu hinta, jolla tuulivoiman tuottaja saa sähköstään Suomessa vielä kuluvan vuoden loppuun saakka syöttötariffin mukaisen 105,3 euron hinnan megawatilta. Sen jälkeen takuuhinta laskee 83,5 euroon megawattitunnilta ja tätä tukea maksetaan niin pitkään kunnes Suomessa on tuulivoimakapasiteettia 2500 megawatin verran eli noin kahdeksan kertaa nykyinen määrä.

Tällä hetkellä uusiutuva tuulisähkö mahtuu aina verkkoon. Oli kysyntää tai ei. Ja jos tuulee kovaa aikana jolloin ei ole kysyntää, niin silloinhan sähkön markkinahinta voi mennä jopa negatiiviseksi. Näin kävi jo joulun aikaan ainakin Saksassa ja Tanskassa. Sähkön käyttäjille siis maksettiin, että suostuivat ottamaan sitä vastaan. Ja tuottaja saa täyden takuuhinnan.

Tuulivoimahan tuntuu olevan lähes kaikkien mielestä hyvä asia. Lähes ainoa soraääni kuuluu lähinaapureiden suusta. Vaikka kaikilla on jonkinlainen käsitys sähköstä ja energiasta, niin ei liene liioiteltua sanoa, että energia-ala on tavattoman vaikea hahmottaa yksiselitteisesti, koska se pitää sisällään niin monta ulottuvuutta. Osin se on markkinataloutta ja yhä enemmän poliittisesti sääntelyä, poliittisia intohimoja ja tunteita. Ja rahaa. Aika pieni vähemmistö on selvillä mm syöttötariffeista, päästöoikeuskaupasta ja sen perusteista. Energiaveroista puhumattakaan. Vaikeaa.

Ongelmaahan ei olisi, jos kulutuksen ja tuulen voisi ennustaa. Energiaa ja sähköä tarvitaan usein tyynelläkin ja silloin tulee tuo otsikon kysymys vastaan. Tarvitaan siis nopeasti tuotantoon  ja verkkoon saatavaa säätövoimaa. Vesivoima on loistava säätövoiman muoto. Kun tuuli tyyntyy, avataan patoluukkuja ja homma toimii. Myös fossiilisilla polttoaineilla toimivat voimalat toimivat teknisesti säätövoimana, mutta kun ne ovat fossiilisia. Ydinvoimala jyskyttää sähköä, mutta sitä ei säädellä kysynnän mukaan.

Toinen ongelma on se, että tuulivoiman tuottajat ja säätövoiman tuottajat eivät ole samaa sakkia. Tarvitaan loputon tukijärjestelmä, jotta tuulivoima saa jalansijaa ja jotta joku suostuu rakentamaan ja ylläpitämään säätövoimaa. Tanskassa ollaan jo tilanteessa, jossa sähkön hinnasta on 15 % oikeaa hintaa ja 85 % veroja, erilaisia tukia ja subventioita.  Tätäkö halutaan?

En ole missään nimessä uusiutuvaa energiaa vastaan, mutta poliittisesti rakennettu ja alati muuttuva tukipolitiikka voi käydä Suomen kaltaisille pienille maille, joissa on kuitenkin aina joskus talvi, kohtuuttoman kalliiksi.  Jotenkin uskon enemmän markkinavoimiin ja vähäisempään sääntelyyn pitkällä aikavälillä.